Aikuisoppijan erilainen ja hauskakin kuvaus siitä, miten hän on yhdistänyt harrastuksensa arkipäivään. Hyvä esimerkki vahvan motivaation siivittämästä peräänantamattomuudesta ja kekseliäisyydestä.
Arkeni on täynnä karjanhoitotöitä omalla pikkutilalla. Perheeseeni kuuluu kuusi lasta, ja seitsemättä odotan parhaillaan.
Taide, kielet, erilaiset kulttuurit ja hevoskasvatus ovat aina kiinnostaneet minua. Hankinkin lopulta arabialaisen täysveritamman, joka on syntyperältään venäläinen. Kaikessa täydellisyydessään se valloitti minut kokonaan ja niinpä tahdoin tietää arabihevosista kaiken mahdollisen.
Kun tulin valituksi Suomen Arabihevosyhdistyksen johtokuntaan, minulle kehkeytyi suuri unelma: joskus tuon puhdasrotuisen arabihevosen Venäjältä ja samalla tahdon paikan päällä tutustua venäläiseen hevoskasvatukseen sekä hevosmieskulttuuriin! Olin opiskellut koulussa englantia, ruotsia ja saksaa, mutta en osannut sanaakaan venäjän kieltä…
Asun pienessä maalaiskylässä, jossa mahdollisuudet ja asenteet kielenopiskeluun eivät ole kaikkein parhaimmat. Tiesin kuitenkin, että eräs matkailusta innostunut sukulaismieheni kävi torstaisin aikuisopistossa venäjän kurssilla – hän sai minutkin rohkaisemaan mieleni. Opettajamme on venäläissyntyinen. Aluksi kieli tuntui minusta vaikealta, ja kato oppilaiden joukossa onkin ollut tasaista. Kirjaimet opimme kyllä nopeasti, mutta kielen rakenne vaikutti ensin oudolta eikä muista kielistä ollut oikein apua. Olin kuitenkin päättänyt oppia. Niinpä esimerkiksi lypsyllä ollessani kirjoittelin venäläisiä sanoja maitohuoneen seinällä olevaan liitutauluun. Lehmien nimet kirjoitin kyrillisin kirjaimin ja toivotin eläimille hyvät yöt ja huomenet venäjäksi.
Kurssilla tunsin itseni joskus ulkopuoliseksi, koska mukana oli monia korkeasti koulutettuja ihmisiä. Lisäksi en usein ollut ehtinyt valmistautua tuntiin kovin hyvin ja jouduin työkiireiden tai lasten ja eläinten sairastelun vuoksi olemaan monesti poissa kielikurssilta. Joskus tuntui, että kaikki koneetkin hajosivat nimenomaan sinä päivänä, kun minun piti lähteä oppimaan! Toisinaan mietin koko harrastukseni oikeutusta.
Pian oivalsin, ettei vika oikeastaan olekaan olosuhteissa vaan omissa toimintatavoissani: koska aikaa ei saa mistään lisää ja työt on hoidettava, minun oli tehtävä parempi suunnitelma ajankäyttöni tehostamiseksi. Suunnitelmaani voi kutsua nimellä "Venäjää missä vain milloin vain" – ja se todellakin toimii! Pidän aina kirjat pöydällä lukuvalmiina. Kun vien lapsia harrastuksiin tai odottelen äitiysneuvolassa vuoroani, kaivan oppikirjan laukustani. Jos vien lapsia rannalle, nautin itse auringosta ja tutkailen samalla sanakirjan ja kieliopin avulla venäjänkielistä romaania tai historiankirjaa. Sanavarastoni on kasvanut enkä enää esimerkiksi jännitä muita kurssilaisia.
Mieleni on vallannut kiinnostus koko Venäjän kulttuuria kohtaan: teen venäläisten ohjeiden mukaan piirakoita ja keittoja; katson televisiosta venäläisiä dokumentteja ja elokuvia; seuraan lehdistä Venäjän poliittista tilannetta ja luen kaikki artikkelit, jotka käsittelevät Venäjän nykytilaa. Tallinnan-matkalla ostin venäläisiä hevoslehtiä ja eläköön: minä olen ymmärtänyt mitä niissä kerrotaan.
Nyt olen äitiyslomalla ja sairaalaa varten olen jo pakannut mukaani hammasharjan lisäksi venäjänkielisen romaanin sekä kieliopin. Minusta on mukavaa, että 40-vuotiaallakin voi vielä olla intohimoja ja toteutumattomia unelmia. Sinnikkyydellä ja nöyryydellä yritän pienin askelin toteuttaa omia unelmiani. Tämäkin kaikki sai alkunsa hevosesta ja sen myötä venäjän kielestä!
Tästä tarinasta löytyy monia hyviä vinkkejä, kuinka voittaa kielenoppimisen tiellä olevat esteet. Haluaisitko lukea lisää vinkkejä ajanpuutteen ratkaisemiseksi? Tarinan kertoja yhdistää tekemisen ja oppimisen – onko tämä myös sinun oppimistyylisi?
